Blog Archives

Tieteidenvälinen tieteentekijä ottaa riskin

Tieteidenvälisen tutkimuksen järjestökentällä tapahtuu. Keskeinen kansainvälinen tieteidenvälinen seura Association for Interdisciplinary Studies järjesti lokakuussa 41. vuosittaisen konferenssinsa Amsterdamin yliopistolla – ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Euroopassa sveitsiläislähtöinen Network for Transdisicplinary Research on pyrkinyt laajentumaan ja järjestänyt viime aikoina vuosittaisen konferenssinsa kertaalleen Saksassa ja Ruotsissa. Erityisesti nuorten tutkijoiden asemaan keskittynyt Suomen tieteidenvälinen seura Finterdis perustettiin syksyllä 2018. Lisäksi käynnisteillä on tieteidenvälisen tutkimuksen seurojen yhteistyöverkosto ITD-Alliance.

Kiinnostus tieteidenvälistä tutkimusta kohtaan on kasvanut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Kehitystä on vauhdittanut muun muassa vakavoituminen ilmastonmuutoksen edessä. Kyseessä on aikaamme leimaava ilmiö, joka on mekanismeiltaan ja vaikutuksiltaan niin monitahoinen, että sitä voi ymmärtää riittävän laajasti vain tieteidenvälisestä näkökulmasta käsin. Ilmastonmuutoksella on perusteltu tieteidenvälisen tutkimuksen tarvetta jopa tympäännyttävissä määrin. Se ei kuitenkaan vähennä itse asian tärkeyttä. Yhtä lailla esimerkkinä voisi käyttää jotain toista 17:stä YK:n kestävän kehityksen tavoitteesta. Olisi vaikea kuvitella, että köyhyyden poistaminen tai hyvän koulutuksen takaaminen kaikille onnistuisi ilman tieteidenvälistä yhteistyötä.

Posted in Tiedepolitiikka

Missä on nykypäivän yliopistolaisen akateeminen koti?

Yliopistolaisen koti on viime vuosina muuttunut. Mihin yliopistolaiset identifioituvat? Missä sijaitsee nykypäivän akateeminen yhteisö? Helsingin yliopiston tieteentekijät HYT järjesti 17.9.2019 Agora-keskustelutilaisuuden teemalla Akateeminen koti. Keskustelutilaisuudessa pohdittiin tutkijayhteisön paikkaa ja merkitystä sekä yksilön osallisuutta yhteisön rakentamisessa. Voit katsoa tallenteen tilaisuudesta täältä.

Posted in Tiedepolitiikka

HYTin jäsenlehdestä poimittua

Akateemisia seurapelejä Juttu on ilmestynyt HYT-lehden numerossa 2/2017. HYT:n hallituksen jäsen Tommi Kokkonen osallistui visiotyöpajaan keväällä 2017 Terveisiä Opetus- ja kulttuuriministeriön visiotyöpajasta

Tagged with: ,
Posted in Tiedepolitiikka, Yleinen