HYTin syyskokous 3.12.

HYT piti sääntömääräisen vuosikokouksensa 3.12. Ravintola Southparkissa Helsingissä. Ennen kokousta pääsimme kierrokselle Sinebrychoffin taidemuseossa, jossa on meneillään Lucas Cranach – Renesanssin kaunottaret -näyttely. Asiantuntevan oppaan johdolla tutustuimme Cranachin 500-vuotiaisiin teoksiin. Teoksista suuri osa oli naismuotokuvia, jotka ovat inspiroineet muiden muassa Picasson tekemään oman tulkintansa. Picasson tulkinta Nuoren naisen muotokuvasta (Cranach, 1525) on myös esillä näyttelyssä. Kerkesimme myös pikavisiitille Sinebrychoffin kotimuseoon, joka oli koristeltu joulua varten.

Itse kokous järjestettiin läheisessä Ravintola Southparkissa. HYTin sihteeri Linda Hart esitteli toimintasuunnitelman ensi vuoden toiminnan painopisteitä:

  • määräaikaisten työntekijöiden, apurahatutkioiden, työttömien tutkijoiden ja nuorempien tutkijoiden aseman parantaminen
  • Hyvän yhteistoimintakulttuurin kehittäminen ja vakiinnuttaminen
  • Opetustehtävien määrän ja laadun seuranta
  • Kansainvälisten jäsenten huomioiminen toiminnassa

Kokouksen aikana ja sen jälkeen käydyt keskustelut osoittivat, että töitä näissä asioissa riittää vielä. Edelleenkin saamme viestiä jopa kuukauden mittaisista pätkätyösopimuksista ja epäselvistä lomakäytänteistä. Lisäksi varsinkin Suomeen vastikään muuttaneille ay-toiminta ja monet muutkin työelämään liittyvät asiat jäävät tuntemattomiksi, vaikka työnantajan nämä asiat tulisi käydä läpi.

Hallitus sai kaksi uutta varajäsentä: Tommi Mäklin ja Anne Epstein. Toivotan heidät lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaamme. Kokous valitsi myös edustajat Tieteentekijöiden liiton ensi vuoden kokouksiin. Kokouksessa keskusteltiin myös ensi vuoden toiminnan kehittämisestä ja jäsenten virkistystoiminnasta. Toivon myös, että te jäsenet kertoisitte millaista virkistystoimintaa HYT voisi järjestää.

Kokouksen jälkeen nautimme kevyen illallisen ruokajuomineen, jotka kenties avittivat vilkkaan keskustelun syntymisessä.

Kiitos kaikille hyvästä kokouksesta ja hyvää itsenäisyyspäivää.

Tommi Kokkonen, pj.

hytjoulu1

Tagged with: ,
Posted in Yleinen

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: